Sähköinen tilintarkastus
Taloushallinnon sähköistymisen myötä tilintarkastus onnistuu ajasta ja paikasta riippumatta. Sähköiset taloushallintojärjestelmät ovat hyvin tuttuja ja niiden myötä tilintarkastus tapahtuu useimmin pilvipalveluita hyödyntäen.
Maailmantilanteiden vaikutukset tilinpäätöstietoihin.
​
Suosituksena on, että PMA:n liitetietovaatimusten näkökulmasta riskit ja epävarmuustekijät on huomioitava laadittavissa tilinpäätöksissä, jotta ne antavat oikean ja riittävän kuvan yhtiön taloudellisesta tilanteesta.
​
Jos on riski toiminnan jatkuvuuden vaarantumisesta, tästä tulee olla tilinpäätöksessä mainita. Tulee myös arvioida näiden olosuhteiden tai tapahtumien vaikutuksia suoriutumisen kriittisiin tekijöihin, esimerkiksi maksuvalmiuteen; miten pystytään hoitamaan juoksevat kuluerät, lainanlyhennykset ym. jos kysyntä laskee.
​
Liikeriskeillä tarkoitetaan henkilöstöön, markkinointiin, kysyntään, tuotantoon ja kustannuksiin liittyviä riskejä. Yrityksen toimintaympäristön muuttuessa muuttuu myös liikeriskien painopistealue.
​
Liikeriskit voivat siis johtua joko omasta tai muiden toiminnasta. Liiketoimintariskeinä ja epävarmuustekijöinä voivat olla mm. asiakkaisiin ja kuluttajakysyntään liittyvät riskit, rahoitusriskit.
​
Tilannetta voi analysoida kuukausittaisella kassavirtaennusteella, haavoittuvuusanalyysilla, mitkä voivat olla tukena kehittämistoimenpiteiden suunnittelussa. Tärkeää on saa kuva siitä, mitkä asiat toimivat ja ovat mahdollisia toteuttaa muuttuneessa toimintaympäristössä ja mihin tekijöihin on puututtava nopeasti.
​
Tässä ajassa, moni yritys joutuu esittämään sen kysymyksen, mikä yleensä tulee eteen vain pitemmän tähtäimen strategiapalavereissa, skenaarioissa, ”mitä jos et yhtäkkiä voisikaan myydä ykköstuotettasi tai palveluasi”? Mitä on se osaaminen mitä voi myydä, kehittää, minkälaisen arvolupauksen asiakkaille voi antaa. Jolloin yritys palaa niiden peruskysymysten äärellä, jotka ovat; miksi olemme tässä liiketoiminnassa mukana, miten luomme arvoa asiakkaille, miten toteutetaan arvolupaukset asiakkaille (mitä palvelumalleja valitaan) ja toteutuiko asiakkaiden toiveet? Isoja tapahtumia ja isoja kysymyksiä.
Tilintarkastuksen muistilista asiakkaalle
Toimeksiantosopimus tilintarkastajalle (tilintarkastaja laatii)
​
Tilinpäätös, tase-erittelyt ja liitetietotositteet
Raportit- oikeudet taloushallintojärjestelmään
-
Tulos/tase tileittäin
-
Päivä- ja pääkirja
-
Tiliotteet ja tositeaineisto saatavilla
-
Allekirjoitettu Inventaariluettelo
-
Palkkakirjanpidon yhteenvedot
Saldovahvistukset ja vastuusitoumukset
Merkittävät sopimukset
Pöytäkirjat ja verotuksen asiakirjat
Osakasluettelo, vastuuhenkilöt ja lähipiiritoimet
Vahvistusilmoituskirje tilintarkastajalle (tilintarkastaja laatii)